TNC:n TIEDOTE 3.2.2014

TNC:n TIEDOTE 3.2.2014

 

Kaukalopallon SM-sarjassa pelaavan Team No Controlin Lauri Vehniäinen saavutti 1.2. ottelussa Flexolahti – Team No Control sadannen tehopisteensä kaukalopallon pääsarjatasolla. Vehniäisen tehopisteet 38 pelatussa ottelussa ovat nyt 64+36. Vehniäinen palkitaan 8.2. ottelussa Team No Control – Flexolahti.

TNC:n otteluraportti 1.2.2014
Isku Areena, Lahti

Flexolahti – TNC 13-8 (4-2, 6-2, 3-4)

Team No Control matkusti lauantaina 1.2.2014 Lahteen, jossa illan myöhäisottelussa vastaan asettui kivenkova Flexolahti.

Ottelu lähti käyntiin lahtelaisten komennuksessa, kun ensimmäisen viiden minuutin aikana Flexo löi taululle lukemat 3-0. Tämän jälkeen TNC sai ottelusta kiinni ja painoi päälle seuraavat viisi minuuttia. Janne Mönkkönen löysi maalilta yksin jääneen Lauri Vehniäisen, joka siirsi pallon maaliin. Flexo vastasi nopeasti ja Olli Sinkkonen siirsi Flexon 4-1 johtoon. TNC ei saanut tarpeeksi hyvää karvausta päälle ja lahtelaiset pääsivät nopeasti keskikentän yli. Myös nopealiikkeiset
lahtelaiset olivat kaksinkamppailussa luistimen terän verran edellä.

Flexon neljnnen maalin jälkeen joukkueet ajautuivat nyrkkihippasille ja ottelun ilme kääntyi. Jo alusta asti oli selvää, että Flexo pelasi sääntöjen rajamailla rikkoen TNC:n hyökkäykset erityisen kovilla kontakteilla. TNC pyrki keskittymään kaukalopallon pelaamiseen, mutta jatkuva palaute ja kommentointi kotijoukkueen vaihtoaitoista teki ensimmäisestä erästä ennätyspitkän. Jäähyaitio kävi tiuhaan tahtiin. Tuomarille hyvä arvosana ottelusta, tätä kautta estettiin suuremmat
loukkaantumiset ja ottelusta ei tullut täyttä kaaosta. TNC:n Janne Mönkkönen sai ensimmäisessä erässä haavan kasvoihinsa, tilanteessa jossa vastustaja rikkoi häntä rikkeen arvoisesti. Ensimmäisen erän loppuun Lauri Vehniäinen kavensi ottelua Pekka Palmin syötöstä.

Toinen erä oli puhdas ja peli eteni sääntöjen mukaan. TNC ei kuitenkaan pysynyt mukana, vaan ajassa 28:58 Flexolahti meni jo 9-2 johtoon. TNC vaihtoi maalin Harri Hakkaraisen, joka pelasi hyvän ottelun. TNC kavensi toisen erän puolessa välissä Juha Pesosen maalilla, syöttäjänä Pekka Palm. Flexo onnistui vielä kertaalleen ja tilanne oli 10-3. Erän lopussa Jarkko Röntynen kavensi Janne Mönkkösen syötöstä ja erä päättyi lukemiin 10-4. TNC ei pystynyt noudattamaan omaa pelikirjaansa ja peli oli erittäin sekavaa.

Kolmanteen erään TNC päätti lähteä rennosti hakemaan hyvää erää ja erävoittoa. Sen jälkeen katsottaisiin mitä taululla olisi. TNC pääsi erän alkuun ylivoimalle ja Jarkko Röntynen jatkoi hyvää pelivirettään laukoen pallon maaliin Pekka Palmin syötöstä. Flexo vastasi nopeasti ja Jani Kylmämaa siirsi lahtelaiset 11-5 johtoon. Hetki tästä ja TNC:n kapteeni Janne Mönkkönen onnistui puolustaja Teemu Rissasen syötöstä ja TNC sai otteen ottelusta. Jarkko Röntynen viimeisteli hattutempun Lauri Vehniäisen syötöstä ja TNC oli enää kolmen maalin päässä. Flow ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti ja jäähyily alkoi ottelun loppuminuuteilla. Flexo heitti loppuun kaksi maalia ja ottelu päättyi 13-8. Myös kolmas erä oli erittäin rikkonainen ja pelaajien energia
suuntautui muualle kun kaukalopallon pelaamiseen. TNC onnittelee Lauri Vehniäistä, joka saalista ottelussa sadannen pisteen kaukalopallon korkeimmalla sarjatasolla! Maalivahti Hakkaraisen ja puolustaja Röntysen lisäksi TNC:n harvojaonnistujia oli puolustaja Tommi Nissinen