Viime kevään finalistit RCP ja TNC saavat nyt entistä kovemman vastuksen muista joukkueista. Myös debyyttijoukkueet janoavat rohkeasti kaksikon päänahkaa.
Kaukalopallon SM-sarja käynnistyy lauantaina 21. lokakuuta kutkuttavissa tunnelmissa. Ennusmerkit povaavat jopa harvinaisen tasaista sarjaa.
– Lähtötilanne on viimeisen päälle hyvä, koska taistelu esimerkiksi pudotuspelipaikoista tullee säilymään aina runkosarjan viimeisille kierroksille asti, Kaukalopalloliiton toiminnanjohtaja Janne Borgström ennakoi.
– Joukkueiden voimasuhteissa on varmasti eroja, mutta isossa kuvassa joka pelissä joutuu taistelemaan tosissaan pisteitä saadakseen. Tasainen sarja tuo lisää kiinnostavuutta, se sytyttää kaikkia aivan uudella tavalla.
Sarjamuotoisessa SM-sarjassa on mukana kuusi joukkuetta: RC Pajulahti (RCP) Lahdesta, Team No Control (TNC) Kuopiosta, NapaKP Rovaniemeltä, RB-Oulu sekä uusina tulokkaina Vikings Nummelasta ja Kikka-88 Imatralta.
Kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen neljä parasta selviää pudotuspeleihin, joissa sekä välierät että finaalit pelataan paras kolmesta menetelmällä. Runkosarjassa joka joukkueelle tulee 12 peliä.
– SM-sarjan ympärillä on jo vuoden verran ollut hyvä buusti päällä, ja sama henki tuntuu jatkuvan. Kun SM-sarjan pelien vaatimustaso kasvaa, se kehittää koko sarjaa myös tulevaisuutta varten, Borgström korostaa.
– Uskon vahvasti, että SM-sarjan joukkuemäärä kasvaa tulevaisuudessa ja sarjan imu paranee alati. Oli erittäin hienoa saada Vikings ja Kikka-88 jo täksi kaudeksi mukaan.
SM Kaukalopallon kausioppaasta näet tarkempaa tietoa sarjasta ja joukkueista.
Seuraavassa tarkempaa tietoa SM-joukkueista ja niiden lähtötunnelmista.
VIKINGS HAKEE HETI HUIPPUMENESTYSTÄ
Pitkään eri kaukissarjoissa nähdyn Nummelan Vikingsin kokoonpano pohjautuu odotetusti vahvasti helsinkiläispelaajiin. Kokemus on eittämättä yksi joukkueen vahvuuksista.
– Vikings lähtee kauteen kovin odotuksin. Joukkue on kasattu pelaajalähtöisesti eli motivaatio on korkealla, Vikingsin valmentaja Andrei Jääskö sanoo.
– Kilpailu pelipaikoista on kovaa ja välillä treeneissä nähdään kipakkaa, mutta rehtiä vääntöä. Pelipaikkojen välillä on mahdollista myös tehdä muutoksia sillä useampi pelaaja on tottunut pelaamaan eri paikoilla. Se mahdollistaa rosterin laajan käytön. Joukkueessa on lisäksi try-out pelaajia, joiden sopimuksia ei ole vielä kirjoitettu.
Vikingsiä tähdittävät muun muassa hyökkääjät Harri Hautajoki, Olli Pelkonen ja Juho Hankkio, jotka kaikki pelasivat viime kevään SM-finaalissa RC Pajulahden vihreässä asussa. Viime kaudella RB-Oulussa kikkaillut Niko Hermunen lukeutuu niin ikään nummelalaisjoukkueeseen.
– Alkukauden harjoituspelit ovat olleet toisilleen entuudestaan tutuille pelaajille ketjukoostumuksien hakemista. Tulokset ovat olleet hyviä, lupaavia, Jääskö painottaa.
– Joukkue luottaa kokemukseen, peliälyyn sekä nopeuteen. Tähtäämme joka pelissä maksimaaliseen suoritukseen.

KIKKA-88 KOKENEISSA KÄSISSÄ KAUTEEN
Perinteikäs 2000-luvun taitteen kestomenestyjä nähdään pitkästä aikaa SM-jäällä. Joukkue on väkevä sekoitus imatralais- ja lappeenrantalaisverta.
– Olemme pitkästä aikaa saaneet yhteistyön toimimaan Imatran ja Lappeenrannan alueella. Se on ehdottoman tärkeä asia ja synnytti mahdollisuuden lähteä mukaan SM-sarjaan. Ja tietysti iso kiitos puuhamies Toni Silmärille, jota ilman tämä ei olisi onnistunut, Kikka-88:n kokenut valmentaja Teppo Turunen kertoo.
– Joukkue on pääasiassa sekoitus LaPon ja Kikka-88:n viime kauden divarimiehistöjä. Kun LaVi ei pystynyt osallistumaan sarjaan, saimme sieltä tärkeitä lisävahvistuksia, ja niitä yritetään neuvotella koko ajan lisää. Tavoitteena on saada kaikki Suomen kaakkoiskulman parhaat pelaajat mukaan.
Kikka-88:ssa riittää kokemusta. Pallokontrolli ja taktisuus lukeutuvat varmasti joukkueen täsmäaseisiin.
– Lähdemme kauteen haastajina. Joka tapauksessa tarjoamme aina kaikille kovan vastuksen, ja tietysti yritämme olla keväällä mukana taistelemassa mestaruudesta, eli Kultaisesta kotkasta, jo yli 30 vuotta menestyksekkäästi kaukisvalmentajana toiminut Turunen ruotii.

RB-OULU VÄRVÄSI USEITA NUORIA LUPAUKSIA
Viime kauden SM-pronssijoukkue on uusiutunut selvästi sitten viime kauden. RB-Oulun pelaajavalmentaja Olli Holopainen korostaa joukkueen muuttuneen enemmän kuin kertaakaan vuoden 2010 jälkeen.
– Paljon on kokemusta poistunut, mutta toisaalta tilalle on tullut hienosti uusia nuoria pelaajia, mikä on myös ollut selkeä päämäärämmekin, Holopainen linjaa.
– Joukkueeseen on nostettu myös monta pelaajaa Oulun alueen 1.divisioonajoukkueista. RB-Oulu on varmasti valmiimpi kuin viime vuonna. Harjoitusmäärää on reilusti lisätty ja uusi runko tarjoaa liikettä enemmän kaukalossa.
Takuuvarmana pistelinkona tunnettu Holopainen nostaa uusista nimistä esiin muun muassa hyökkääjä Jussi Mettovaaran, joka voitti SM-kultaa RB-Oulun riveissä 2016 vasta 18-vuotiaana tulokkaana. Sen jälkeen Mettovaara pelasi salibandyä, jossa pääsi pääsarjatason kynnykselle asti.
– Nyt Jussi vaihtoi onneksemme takaisin kaukikseen, ja jo treenipeleissä jälki on ollut tehokasta, Holopainen kiittelee.
Toinen mielenkiintoinen uusi nimi on puolustaja Taneli Siikaluoma, joka pelasi taannoin jääkiekon SM-liigaa Kärpissä ja Ilveksessä.
RB-Oulun riveissä jatkavat myös muun muassa palkittu maalivahti Simo Tonteri sekä Oulun Kärppien SM-liigajoukkueen takavuosien tähtisentteri Jari Viuhkola, joka tosin on alkukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi.
– Vaikka sarja on lopulta vain kuuden joukkueen välinen, niin hienoa on se, että kaikki pelit on tiukkoja. Odotettavissa ei ole ylikävelyjä minkään porukan osalta, hän vielä lisää.
NAPA-KP LUOTTAA JÄLLEEN TASAISUUTEEN
Rovaniemeläisylpeys osoitti viime kaudella ennen kaikkea sitkeyttä. Oli NapaKP menettänyt otteensa yksittäisen ottelun tuloksesta tai ei, se joka tapauksessa taisteli miehekkäästi loppuun asti.
Sinnikkyys palkittiin paikalla neljän parhaan joukkoon. Joukkue osoitti osaavansa pelata laadukasta kaukista.
– Meillä on jälleen tasainen joukkue ilman tähtiä. Se on vahvuutemme, ja siihen pystymme nojaamaan, NapaKP:n vahva taustahahmo ja pelaaja Ilkka Posio korostaa.
– Lähdemme peleihin altavastaajana, mutta pudotuspelit ovat jälleen ehdoton tavoitteemme. Tuumaakaan ei anneta periksi.
Posio odottaa tasaista sarjaa.
– Voimasuhteista on ennakkoon liian aikaista sanoa, mutta toivottavasti luvassa on tasaisia muutaman maalin päättyviä pelejä, hän sanoo.

TNC:N KONE EI HYYDY
Aina kun kaukaloon hyppää kuopiolainen TNC, luvassa on vauhdikasta ja taidokasta peliä. TNC hallitsi lajia avointen SM-turnausten aikakaudella (2017–2021), eikä syyttä. Kivikovan pelaajamateriaalin ansiosta se onnistui kehittämään peliään alati.
Viime kaudella TNC voitti runkosarjan ja selviytyi odotetusti finaaliin lahtelaista RCP:tä vastaan. Finaalissa tullut tappio on vahvistanut joukkueen tavoitetta.
– Tavoitteena on Suomen mestaruus – ei tässä mitään osallistumispinssejä olla hakemassa, TNC:n GM ja valmentaja Manu Pitkänen tiivistää.
– Mukava saada uusia joukkueita mukaan. Sarjasta tulee mielenkiintoinen.
TNC:n riveissä nähdään jälleen muun muassa avainhahmo, viime kaudella runkosarjan pistepörssin voittanut hyökkääjä Pekka Palm.
– Meillä on kokoonpanossa hieman vaihtuvuutta viime kauteen nähden. Olen luottavainen, Pitkänen sanoo.
– Pelaamme tällä kaudella kotipelejä yhdeksän vuoden tauon jälkeen myös Olvi-areenassa. Toivottavasti saadaan mökki täyteen.
RCP UUSIUTUI – YSÄRIBÄNDIN TAITUTIVERTAKIN MUKANA
Viime kevään Suomen mestaruutta juhlinut RC Pajulahti säilytti perusrunkonsa kokoonpanossa. Vikingsiin lähteneiden muutaman kokeneen hyökkääjän tilalle RCP on saanut sekä nuoruutta että kokemusta.
– Uskomme vahvasti siihen, että joukkue on entisestään vahvistunut. Alkukaudesta pelimme voi vielä olla hakemista, koska uusia pelaajia on itse asiassa aika paljonkin mukana, mutta kauden vanhetessa palaset loksahtavat varmasti paikoilleen, RCP:n valmentaja Mikael Forsell selvittää.
RCP:n yksi mielenkiintoisimmista tulokkaista on lajilegenda Mikko ”Peltsi” Peltonen, joka on viilettänyt kaikki pelaamansa SM-kaudet peräti kolmen tehopisteen ottelukeskiarvolla. Porin Kärppiä aikanaan tähdittänyt Peltonen, 41, tunnetaan erityisesti ysäribändi Pandoran DJ:nä ja tanssijana sekä keulahahmo Anneli Magnussonin pitkäaikaisena miesystävänä.
Vihreässä paidassa debytoi myös muun muassa hyökkääjä Matias Leinonen, joka pelasi jääkiekkoa Pelicansissa vielä B-junioritasolla nimekkäiden taitureiden Brad Lambertin ja Aatu Jämsenin rinnalla. Hyökkäysosaston yksi ehdottomista taitureista on eittämättä myös Elmeri Hovinen.
– Mestaruus on ainoa tavoitteemme. Sitä lähdetään hakemaan vauhdikkaalla ja viekkaalla pelillä, joukkueen toinen valmentaja Petri Laine alleviivaa.
Joukkueessa jatkaa esimerkiksi koko sarjan viime kauden parhaaksi pelaajaksi arvostettu puolustaja Saska Putkonen. Uusia pelaajia ovat myös muun muassa puolustajat Perttu Hynönen ja Miikka Katila sekä hyökkääjät Eetu Rissanen ja Janne Karjalainen.
– RCP:ssä on vahva usko, että lajia saadaan vietyä kuluvan kauden aikana merkittävästi eteenpäin, Laine uskoo.

SM Kaukalopallon otteluita pääsee seuraamaan Ruudusta, ISTV:stä sekä KaukalopalloTV:stä.
Ruudun ja ISTV:n ottelut ovat Atlantis Median tuotettuja lähetyksiä.
KaukalopalloTV:n lähetykset ovat automaattikameralähetyksiä ja niitä pääsee seuraamaan KAUKALOPALLO.TV -sivulla.