IK 65

KAUSI 2017 – 2018

Kaukalopallon ikämiesten todellisten masters-urheilijoiden Suomen mestaruudet kaudella 2017-18 ratkottiin huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Lappeenrannassa. Kaksipäiväisissä turnauksissa Kisapuistossa mittaa toisistaan ottivat sarjat 55, 60, 65 ja 70.

Kuusvitosten tämän kauden SM-edustus koostui kahdeksasta joukkueesta: Jalpa ja Töölön Vesa Helsingistä. OuPa Oulusta, Köhniö United Jyväskylästä, Rajapapat Imatralta, Kiiku Kiimingistä, PIPS Pieksämäeltä sekä Hurjat-Ukot Lahdesta. Lauantain alkusarjan lohkovoittajiksi itsensä pelasivat Jalpa ja Vesa. Helsinkiläisten seuraksi jatkoon kampesivat pitkän päivän päätteeksi OuPa ja Kiiku.

Sunnuntain välierät eivät jättäneet jossiteltavaa finaalijoukkueista: Jalpa ja OuPa voittivat ottelunsa puhtaalla pelillä (Jalpa vs. Kiiku 5-0, Vesa vs. OuPa 0-6). Vähämaalisena ja tasaisena alkanut pronssiottelu Kiikun ja Vesan välillä päättyi lukuihin 3-5, joten SM-pronssi matkasi lopulta Helsinkiin.

Finaalijoukkueet Jalpa ja OuPa eivät päästäneet toisiaan helpolla. Ottelun toiseen erään lähdettiin 2-2-tasatilanteesta, mutta niin vain oululaiset käänsivät pelin itselleen. Summeri soitti pelin päättyneeksi luvuin 2-4. Jalpan joukkue palasi kotiin SM-hopeamitalisteina, ja Suomen mestareiksi kruunattiin Oulun Pallo. Turnauksen parhaana pelaajana palkittiin OuPan pelaaja numero 10 Miikka Koivisto.

TULOSPALVELUUN

 

Suomen Mestari Oulun Pallo -75, Oulu

 

Hopeaa Jalpa, Helsinki

 

Pronssia Töölön Vesa, Helsinki

 

Turnauksen paras pelaaja Miikka Koivisto, OuPa

 

Pistepörssi TOP10

# Pelaaja Joukkue Ottelut Pisteet Maalit Syötöt
1 Boström Juhani TÖÖLÖN VESA -65 5 15 10 5
2 Koivisto Miikka OULUN PALLO-75 -65 5 13 8 5
3 Markkanen Seppo JALPA -65 5 7 5 2
Salminen Jarmo JALPA -65 5 7 5 2
5 Nissinen Matti KÖHNIÖ UNITED -65 3 7 3 4
6 Kippola Pentti KIIKU -65 5 6 3 3
7 Hiiros Pentti TÖÖLÖN VESA -65 5 5 4 1
8 Ahokas Pertti TÖÖLÖN VESA -65 5 5 3 2
Konttinen Raimo JALPA -65 5 5 3 2
Similä Eero OULUN PALLO-75 -65 5 5 3 2

 

Kiitokset osallistuneille joukkueille ja turnausjärjestäjälle Etelä-Karjalan Kaukalopallolle!!!