Haku vuoden 2024 seuratukeen on käynnissä!

Seuratuen haku on käynnissä ja sitä on mahdollisuus hakea 1.11.2023 – 30.11.2023 klo 16:15 asti.  

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää seuratoiminnan kehittämistukea paikallisille, rekisteröidyille yhdistyksille, jotka järjestävät liikuntaa ja/tai urheilua. Avustus on suunnattu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen edistämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Hyviä seuratuen hakukohteita ovat esimerkiksi kaukiskoulut. Pienin haettava avustussumma on 2 500 euroa ja suurin 25 000 euroa. Avustuksen hakemisessa on tärkeää huomioida, että oma rahoitusosuus haettavalle kohteelle tulee olla vähintään 25% kokonaiskustannuksista. Tämä tarkoittaa sitä, että avustus ei voi kattaa hankkeen kaikkia kuluja, vaan tarvitaan myös omaa rahoitusta. Seuratukea voi hakea myös seurojen yhteisiin hankkeisiin, mikä lisää mahdollisuuksia rahoituksen saamiseen. 

Seuratukea haetaan Suomisportin kautta Suomisport – seuratuen hakeminen . Hakemuksen tekeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Hakemuksen voi tallentaa luonnoksena hakuajan puitteissa, jolloin hakemukseen palaaminen onnistuu helposti. Tuen myöntäminen voi viivästyä tai sitä ei ehkä voida myöntää lainkaan, mikäli hakija on vasta rekisteröitynyt ja hänellä ei ole toimittaa tarvittavia toiminnan ja talouden tietoja edelliseltä tilikaudelta.  

Tutustu OKM:n hakuohjeisiin, jossa on tarkemmat tiedot tuen hakemisesta ja kriteereistä: Avustus seuratoiminnan kehittämiseen (seuratuki) 2024 – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö 

 

Seuran on myös mahdollisuus kokonaan ulkoistaa tukihakemuksen tekeminen, tästä kannattaa käydä lukemassa lisää: Ulkoista seuratukihakemus! – Askel Sports . Askel Sports veloittaa työstään 10% hankerahasta ainoastaan, jos heidän tekemänsä seuratukihakemus saa myöntävän päätöksen. 

 

Jos sinulla on kysyttävää seuratuesta, ota yhteyttä Kaukalopalloliiton seura- ja viestintäkoordinaattoriin: 

Miko Kuosmanen 

puh. 050 5538922 

toimisto@kaukalopalloliitto.fi 

Voit myös ottaa suoraan yhteyttä ministeriöön seuratukeen liittyvissä asioissa: 

Ylitarkastaja Sari Virta 

puh. 0295 330 377 

sari.virta@gov.fi