Evälahti Työpaikkojen Suomen Mestariksi

Evälahti Työpaikkojen Suomen Mestariksi

Työpaikkojen Suomen Mestaruudesta pelattiin viikonloppuna Lappeenrannan Rauhassa Holiday Club Saimaan Areenalla. Lauantaina käynnistyneitä alkusarjan pelejä jatkettiin heti sunnuntai aamupäivästä. Alkusarjan sijoitusten perusteella joukkueet jatkoivat sunnuntai iltapäivän mitalipeleihin.

Alkusarjan kolmas Kuopion Piipputiimi sai pronssiottelussa vastaansa Imatralaisen Stora Enso-Eforan. Alun tunnustelun jälkeen Piipputiimi karkasi jo ratkaisevan tuntuiseen 6-2 johtoon, mutta SE-Eforan kiri toi imatralaiset jo kahden maalin päähän. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja pronssiset mitalit matkasivat Kuopioon lopulta maalein 7-4.

Alkusarjan voittanut Evälahti Imatralta kohtasi finaalissa SOL:n Helsingistä. Finaali eteni tasatahdissa joukkueiden iskiessä maaleja vuorotahtiin. Evälahden Arttu Pohjolaisen viisi finaalimaalia olivat kuitenkin ratkaisun tae ja näin Evälahti voitti Suomen Mestaruuden maalein 6-4. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin mestarijoukkue Evälahden Marko Vainikka, joka oli täysin suvereeni läpi turnauksen voittaen pistepörssin tehoin 17+11. Vainikka palkittiin Liiton yhteistyökumppani Tacklan kaukalopallomailalla.

Turnauksen kaikki tulokset ja tilastot nähtävissä tulospalvelussa:

TULOSPALVELUUN

 

Suomen Mestari Evälahti

 

Hopeaa SOL

 

Pronssia Piipputiimi

 

Turnauksen paras pelaaja Marko Vainikka hakemassa palkintoa