Joutsenossa pelattiin talviklassikoita ja vietettiin samalla tekojään avajaisia lauantaina 15.tammikuuta. Puulaakihengessä pelatussa esiottelussa kohtasivat CaPu ja CRA. Pääottelussa kohtasivat alueen 2-divisioonan lappeenrantalainen LaVi RBT ja…
Pahentuneen koronapandemiatilanteen vuoksi Naisten SM-turnaus Lohjan Kisakalliossa 29.tammikuuta ja Työpaikkojen SM-turnaus Peurungassa 12-13.helmikuuta siirtyvät keväämmälle. Pahoittelut tilanteesta. Ilmoitamme uudet ajankohdat turnauksille tammikuun aikana. Lisätietoja turnauksista: Naisten…
Vuoden 2021 ainoassa Kaukislehdessä syksyn turnausten tunnelmia, liiton työntekijöiden mietteitä tulevasta ja muuta kaukisasiaa. Lehden suunnittelu ja tekstit: Krista Tötterman Kuvat: Jouni Valkeeniemi ja Suomen…
Joulukuussa vietettiin kolmessa koulussa koulutapahtumapäiviä kaukalopalloon tutustuen. Koulutapahtumapäivät järjestettiin Jyväskylässä Vaajakosken yhtenäiskoululla, Tikkakosken yhtenäiskoululla ja Lappeenrannassa Kaukaan koululla. Kolmen koulutapahtumapäivän aikana kaukalopalloa päästiin tuomaan tutuksi…
Usealla alueella on astunut voimaan uusia AVI:n rajoituksia koskien yleisötilaisuuksia ja urheilutapahtumia. Rajoitukset eivät ole laajuudeltaan yhteneväiset eri alueilla, joten tarkista aina oman AVI:n sivuilta…
Suomen Kaukalopalloliitto järjestää yhteistyössä Opiskelijoiden Liikuntaliiton kanssa Opiskelijoiden SM-kisat Kuopion Toivalan Tuplajäillä lauantaina 19.3.2022. OSM-kisoissa selvitetään, mistä korkeakoulusta tulee paras opiskelijoiden kaukalopallojoukkue! Turnaukseen saa…
Team No Control Suomen Mestariksi Toivalan Tuplajäillä pelattiin Suomen Mestaruudesta. Keväältä koronan takia syksylle siirtynyt turnaus oli alusta loppuun kovatasoinen. Lauantai-illan puolivälierissä tippuivat Jyväskylän…
Hamarin Elo voitti kaukalopallon Suomen Cupin 21-22 Porvoolainen Hamarin Elo voitti kaukalopallon Suomen Cupin lauantaina 23.10.2021 Lappeenrannan Kisapuistossa pelatussa turnauksessa. Toiseksi tuirnauksessa tuli Jyväskyläläinen…
Koronatilanteen heikentyessä myös urheiluun kohdistuvat rajoitukset tiukentuvat koskien ottelutapahtumien järjestämistä, yleisöä ja liikuntatilojen käyttöä. Näin ollen vallitseva koronatilanne vaikuttaa kevätkaudella eri sarjatasojen harjoittelu- ja kilpailutoimintaan.…